Valloittajien toimintaan kuuluu suurimmaksi osaksi kannatustoiminnan ylläpitäminen Viikinkien otteluissa koti- ja vierasotteluissa. Valloittajat on perustamisvuodestaan, eli vuodesta 2006 ollut äänessä jokaisessa kotiottelussa ja pääkaupunkiseudun vierasotteluissa. Valloittajien katsomonosa löytyy aurinkokatsomosta kentän eteläpäästä, eli tulostaulun puoleisesta päästä.

Myös fanimatkoja on tehty paljon kauemmaksikin pääkaupunkiseudun kehdosta - aina Ouluun asti, jonne kymmenen hengen iskuryhmä matkusti bussilla kauden 2009 ratkaisupelien aikaan. Monien mielestä vierasmatkat ovat jopa kauden kohokohtia, joten näitä kannattaa todella järjestää ja etenkin isolla porukalla. Matkat sopivat yhtälailla heillekin, jotka haluavat vain päästä katsomaan vierasotteluja, eli fanimatkat eivät ole vain ns. ydinporukan sisäpiirireissuja. Kaikki ovat siis tervetulleita joukkoomme pelissä kuin pelissä!

Toiminta vaatii myös jonkin verran taustatyötä, jota suunnittelemme pitkälti keskustelufoorumillamme ja Valloittajien puuhamiehet toteuttavat näitä joko pienellä porukalla tai tarvittaessa kutsutaan useampiakin talkoisiin. Banderollit, liput ja muu rekvisiitta löytää tiensä katsomoon täysin vapaaehtoistyöllä, joten etenkin foorumille rekisteröityneiden jäsenien kannattaa seurata tilannetta säännöllisesti, heittää ideoita ja lähteä toteuttamaan niitä. Puuhamiehiä ei ole koskaan liikaa, joten apua, ideoita ja toteuttajia tarvitaan myös "askarteluosastolle." Ideoita voi lähettää meille palauteosion kautta ja vaikka tarjoutua apuun, jos siltä tuntuu.

Valloittajat järjestää myös kaikille halukkaille mahdollisuuden harrastaa vapaamuotoista jalkapalloa yleensä kahdesti viikossa lumien lähdettyä ja pelailua jatketaan niin kauan, kunnes illat pimenevät liiaksi. Tähänkin toimintaan ovat kaikki tervetulleita ja jalkapalloillat ovat olleet säännöllisesti erittäin suosittuja, joten pelikavereita riittää.

Seuraa keskustelua Valloittajien futailusta täällä ja mukaan voi tosiaan tulla etukäteen varoittamattakin. Kannattaa varustautua lajin ja sään mukaisesti, jos haluat nauttia futiksesta oikein varustettuna.

Foorumin uusimmat viestit

Tulevia fanimatkoja

fanimatkatValloittajat järjestää fanimatkat Kotkaan 8. syyskuuta ja Tampereelle 9. lokakuuta. Lähde mukaan kauden viimeisille vierasmatkoille kannustamaan Viikingit voittoon!

Ilmoittaudu tästä mukaan matkoille.

Yhteydenotto

Voit lähettää Valloittajille kysymyksiä tai yleistä palautetta klikkamalla seuraavaa linkkiä:

Ota yhteyttä!

Tietoa sivuista

Nämä sivut toimivat parhaiten esim. Firefox 3.5+, Internet Explorer 7+, Google Chrome ja Opera 10+ -selaimilla.

Popup Module

This is the Popup Module feature. Assign any module to the popup module position, and ensure that the Popup Feature is enabled in the Gantry Administrator.

You can configure its height and width from the Gantry Administrator.

More Information